Autolauttaliikenne

Alus lähti telakalta 1. kesäkuuta ja alkoi kulkea reittiä Galtby–Maarianhamina–Gräddö. Aluksen omisti vasta perustettu maarianhaminalainen yhtiö Rederi Ab Vikinglinjen. Tämä 99 metriä pitkä lautta pystyi kuljettamaan 88 henkilöautoa. Viikkoa myöhemmin ruotsalainen Rederi Ab Slite aloitti lauttaliikenteen Simpnäsin ja Maarianhaminan välillä rahtilaivasta matkustajalautaksi muutetulla Slite-aluksella.

Mullistavaa kehitystä

Monet suhtautuivat uuteen liikennemuotoon aluksi hyvin epäilevästi, mutta saivat myöhemmin havaita, että tuolloin alkoi koko Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välisen laivaliikenteen mullistava kehitys. Ennen oli ollut hyvin hankalaa ja kallista matkustaa Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin välillä. Oli joko lennettävä tai matkustettava yölaivalla, joka Turun ja Tukholman välillä poikkesi Maarianhaminassa. Matkanteko oli epämukavaa ja kaikki maksoi paljon. Auton mukaan ottaminen ei ollut aivan mutkatonta- autot nimittäin vinssattiin kannelle, jolloin oli aina olemassa vahingon vaara.

Rekat joutuivat ajamaan Haaparannan kautta viedäkseen kuljettamansa tavaran vaikkapa Tukholmasta Helsinkiin.

Helppoa ja halpaa matkustamista

Nyt alkanut autolauttaliikenne mahdollisti kauan kaivatun yhteyksien kehityksen. Vihdoinkin suomalaiset ja ruotsalaiset saattoivat toteuttaa unelmansa ja viedä perheen kohtuuhinnalla autolomalle. Lippujen hinnat olivat alhaiset. Matkustaminen demokratisoitui – naapurimaahan matkustaminen ei enää ollut hyvin toimeentulevien yksinoikeus. Autoja ei enää tarvinnut vinssata kannelle, vaan esimerkiksi s/s Vikingillä oli ramppi, jota pitkin sekä henkilöautot että rekat voitiin ajaa laivan kannelle.

Vikinglinjen aloitti liikennöinnin suotuisissa olosuhteissa. Matkustaminen oli helpottunut, koska sodan jälkeen kehitystä jarruttaneet matkustus- ja valuuttarajoitukset olivat poistuneet eikä Pohjoismaasta toiseen matkustettaessa tarvittu passia. Yhteispohjoismaisten työmarkkinoiden avautumisen aiheuttamat muuttovirrat ja yleinen taloudellinen kehitys lisäsivät rahtiliikenteen tarpeita sekä synnyttivät uuden ilmiön, automatkailun.
Lisäksi laivalla oli mahdollisuus tehdä verottomia ostoksia. Kaikki tämä yhdessä loi otolliset edellytykset niin tavara- kuin matkustajaliikenteenkin volyymien voimakkaalle kasvulle.

Vuonna 1960 Vikinglinjen siirsi Ruotsin puoleisen päätesataman Gräddöstä Kapellskäriin. Kapellskärin sijainnin arvioitiin olevan strategisesti parempi Suomen ja Ahvenanmaan lauttaliikennettä ajatellen.Rederi Ab Vikinglinjenin sisällä mielipiteet jakautuivat: toisten mielestä olisi panostettava puhtaasti autolauttaliikenteeseen ja toisten mielestä siihen täytyisi yhdistää kuivalasti- ja säiliöalusliikenne.

Pelkkää autolauttaliikennettä kannattavat perustivat vuonna 1963 varustamon Ålandsfärjan Ab, josta myöhemmin tuli SF Line Ab ja nykyinen Viking Line Abp. Samana vuonna uusi varustamo aloitti liikennöinnin omalla aluksellaan s/s Ålandsfärjan Maarianhaminan ja Gräddön (myöhemmin Kapellskärin) välillä.

Yhteistyö alkaa

Vaikka monet aluksi epäilivät autolauttaliikenteen tulevaisuutta, ei kestänyt kauan kun yhä useamman silmät avautuivat huomaaman uuden alan houkuttelevuuden. Lauttaliikenteen pioneerit havaitsivat pian saaneensa seuraajia. Kilpailu kiristyi ja syttyi hintasota. Puhuttiin "itsemurhahinnoista" ja "suuresta hintasodasta".

Osapuolet tajusivat kuitenkin nopeasti varustamoiden välisen yhteistyön edut. Tämä johti siihen, että Ålandsfärjan, Rederi Ab Slite ja Rederi Ab Solstad (entinen Rederi Ab Vikinglinjen) jonka omisti Rederi Ab Sally, aloittivat markkinointiyhteistyön. Markkinointiyhtiö Vikinglinjen Ab Oy, myöhemmin Viking Line Marketing Ab Oy, syntyi syksyllä 1966. Punaisen värin oli Rederi Ab Slite ottanut käyttöön jo vuonna 1965 m/s Apollolla.

Palvelu kehittyy

Vuosi 1970 oli merkkivuosi Vikinglinjenin historiassa. Ensinnäkin toimitettiin kolme uutta alusta, jotka perustuivat täysin uuteen ajatteluun. Niiden rakentamisessa oli noudatettu tiukimpia pohjoismaisia laatuvaatimuksia, ja erityistä huomiota oli kiinnitetty matkustajien mukavuuteen ja palveluiden saatavuuteen. Toiseksi lauttarantaan johtavasta Kapellskärin tiestä tuli Eurooppa-tie, ja samalla tien luonnollisena jatkeena olevat autolautat saivat myös Eurooppa-tien statuksen.

Autolauttaliikenne kehittyi nopeasti 70- ja 80-luvuilla perinteisestä autolauttakonseptista nykyisiksi loisteliaiksi risteilyaluksiksi, joilla asiakkaiden erilaiset tarpeet on huomioitu oli sitten kyse huvi- tai kokousristeilyistä, reittimatkustuksesta tai rahtiliikenteestä.

Myös reittiverkosto oli jatkuvan kehityksen kohteena. Suomen puolella päätesatamat sijaitsivat Naantalissa (sittemmin Turussa) ja Helsingissä, Ruotsissa vastaavasti Tukholmassa. 80-luvun lopulla aloitettiin risteilyliikenne myös Viroon. Viron EU-jäsenyyden myötä panostus matkustaja-, henkilöauto- ja rahtiliikenteeseen tällä reitillä lisääntyi huomattavasti.

Rederi Ab Sally ja Rederi AB Slite jättivät Viking Line-konsortion vuonna 1988 ja 1993. Vuonna 1993 Viking Line-konsernin emoyhtiöksi tuli nykyinen Viking Line Abp. Vuonna 1993 nykyisestä Viking Line Abp:sta tuli Viking Line -konsernin emoyhtiö ja vuonna 2005 markkinointiyhtiö ja emoyhtiö fuusioitiin.