Tilaa


Multimedia


Lainaukset


- Matkustajiemme ja työntekijöidemme turvallisuus on Viking Linelle aina kaikkein tärkeintä, myös vallitsevan pandemian aikana. Kaikkien tulee voida matkustaa kanssamme turvallisesti. Olemme jo pitkään tehneet työtä tartuntatautien ehkäisemiseksi ja päätimme nyt hankkia kolmannen osapuolen arvioinnin covid-19-tautiin liittyvän työmme laadun varmistamiseksi. Työntekijöidemme suuret ponnistukset ovat vaikuttavia. Heidän osaamisensa ja sitoutumisensa ansiosta olemme saavuttaneet tämän.

Jan Hanses, Viking Linen toimitusjohtaja

- Haluamme onnitella Viking Linea My Care -verifioinnista. My Caren soveltaminen saa aikaan luottamusta tartuntatautien ehkäisemisessä. Se osoittaa myös Viking Linen vahvan sitoutumisen HSE (Health, Security, Environment) -prosessiensa jatkokehittämiseen. Kolmannen osapuolen suorittama arviointi antaa vakuutuksen sitä, että on tehty oikeita toimenpiteitä tarkoituksena suojata ihmisiä, toimia läpinäkyvästi sekä kasvattaa luottamusta matkustajien ja muiden sidosryhmien parissa.

Luca Crisciotti, DNV GL - Business Assurancen CEO