Itämeri on meille sydämenasia – Suomi 100

Itämeri on ollut ja tulee olemaan Suomelle tärkeä niin liikennöintireittinä kuin vapaa-ajan virkistyksen tarjoajana. Lisäksi Turun ja Ahvenanmaan saaristo ovat Suomelle tärkeitä matkailuvaltteja. Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi haluammekin kerätä varoja Itämeren suojeluun ja tutkimukseen.

Viking Linen laivat seilaavat herkässä meriympäristössä. Siksi Itämeren ja saaristoluonnon vaaliminen on ollut meille sydämenasia jo vuosikymmenten ajan. Varsinainen ympäristötyö sai alkunsa 1980-luvulla, kun laivasto uudistui ja kasvoi.

Varainkeruun lisäksi haluamme juhlavuoden aikana kertoa mittavista ponnisteluistamme Itämeren eteen ja kannustaa esimerkillämme mukaan muita Itämerellä ja sen lähiympäristössä toimivia suomalaisia tahoja – yhdessä voimme saada enemmän aikaan.

  • Viking Linen laivat eivät päästä mereen jäteeivätkä pilssivesiä. Kaikki jätevedet pumpataan maissa jätevedenpuhdistamoihin.

  • Vuonna 2015 Viking Linen laivoilta vietiin maihin kierrätettäväksi 19 tonnia muovia, 12 tonnia alumiinia, 2155 tonnia käytettyjä öljyjä, 461 tonnia lasipakkauksia, 71 tonnia metallijätettä sekä 720 tonnia paperi- ja kartonkipakkauksia.

  • Viking Gracelta, Viking XPRS:ltä ja Mariellalta vietiin vuonna 2015 maihin yhteensä 1042 tonnia ruokajätettä biokaasun tuotantoon = 78 000 kuutiometriä biokaasua.

  • Kierrättämällä Viking Line on säästänyt ympäristöä määrän, joka vastaa yli 20 875 680 km:n ajamista moottoritiellä.

  • Vuonna 2015 laivoilla syntyneestä lajittelemattomasta jätteestä 95 % käytettiin energiatuotantoon jätteenpolttolaitoksissa.

  • Climeons Ocean Marine on patentoitu tekniikka jonka avulla lämmin vesi muunnetaan sähköksi laivan polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi.

  • Vedenkulutuksen vähentämiseksi Viking Line on asentanut hanoihin ja suihkuihin vettä säästävät suuttimet.

  • Vuodesta 2014 alkaen Viking Line on toimittanut käytettyjä kokolattiamattoja takaisin mattotoimittaja DESSOlle 27 300 kg. Matot hyödynnetään uusien mattojen raaka-aineena.

  • Mariella ja Gabriella ottavat sähköä maista ollessaan päivän laiturissa Tukholmassa ja Helsingissä. Tämä vähentää sekä päästöjä ilmaan että moottoreiden melua satamissa ja niiden lähialueilla.

  • Vuonna 2015 Viking Linen laivoilla tarjoiltiin 6 230 776 kuppia reilun kaupan luomukahvia.

  • Viking Line ei käytä laivoissaan ympäristölle haitallisia pohjamaaleja, vaan sukeltajat harjaavat laivojen pohjaosat useamman kerran vuodessa.

  • Merimyymälöiden muovikassit valmistetaan kierrätysmateriaalista, ja osa myyntihinnasta lahjoitetaan kahdelle ympäristön hyväksi toimivalle järjestölle.

  • Viking Grace on maailman ensimmäinen nesteytettyä maakaasua, LNG:tä, käyttävä suuri matkustaja-alus. LNG:n käyttö vähentää typpipäästöjä 85 % ja kasvihuonekaasuja 15 %. Rikki- ja hiukkaspäästöjä ei synny käytännössä lainkaan.

  • Vedenalainen luonto on vähiten tutkittu ympäristö Suomessa ja Ruotsissa, ja että meren ekosysteemin toiminnasta tiedetään todella vähän.

  • Itämeren rannikoilla on monenlaisia erityyppisiä elinympäristöjä, kuten simpukkayhteisöjä, rakkolevävyöhykkeitä ja meriruohoniittyjä. Ne muodostavat useiden muidenkin lajien elinympäristöjä ja tarjoavat tärkeitä ekosysteemipalveluja, kuten hapenmuodostusta, veden suodattamista ja lastenhuoneita monille kalalajeille.

  • Haahkojen pääravintoa ovat sinisimpukat. Itämeressä sinisimpukka ei kasva yhtä suureksi (enint. 5 cm) kuin Ruotsin länsirannikolla (15 cm!), missä merivesi on paljon suolaisempaa kuin Itämeressä.

  • Ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidi happamoittaa merivettä, ja meren happamoituessa simpukoiden on vaikeampi muodostaa itselleen kalkkikuorta. Meri kärsii osteoporoosista!

  • Monisukasmadot ja muut meren pohjassa elävät eläimet tekevät meressä samaa kuin kastemadot puutarhassa; ne kaivavat pohjaa happamoittavia käytäviä, mikä on hyvä asia, koska näin ravintoaineet sitoutuvat taas pohjaan.

  • Muovi ei koskaan maadu kokonaan, vaan hajoaa nk. mikromuovihiukkasiksi, joita kalanpoikaset, simpukat ja eläinplankton erehtyvät syömään kohtalokkain seurauksin.

  • Luonto tarjoaa meille ihmisille monia ekosysteemipalveluja täysin ilmaiseksi. Kalastus on ekosysteemipalvelu, kuten ovat myös meressä uiminen ja kajakkiretkestä nauttiminen.

  • Viking Linen Suomen ja Ruotsin välisellä liikennöintialueella Itämeren suolapitoisuus on noin 5 promillea, kun se valtamerissä on 35 promillea.

50 000 euroa merentutkimukseen 

Suomi 100 -juhlavuosi huipentuu 50 000 euron lahjoitukseen Helsingin yliopistolle kuuluvalle Tvärminnen eläintieteelliselle asemalle, joka on keskittynyt merentutkimukseen kulmanaan monimuotoisuus ja ekosysteemin toiminta sekä ihmistoiminnan vaikutusten tutkiminen.

Pitkäjänteistä työtä ympäristön hyväksi 

Vuosikymmenten aikana olemme kiinnittäneet huomiota mm. polttoaineenkulutukseenjätevesien käsittelyynkierrätykseen ja päästöihin. Pitkäjänteisellä ja aktiivisella toiminnalla olemme kehittäneet ympäristötyötämme niin, että tänä päivänä teemme enemmän kuin mitä kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö edellyttävät. Tärkeä osa ympäristötyötämme on yhteistyö Itämeren suojeluun keskittyvien ympäristöjärjestöjen kanssa.